Kuuma ja vauhdikas kesä 2018

Vuoden ensimmäinen neljännes oli asuntokaupassa melko hiljaista aikaa. Asuntoja tuli kyllä myyntiin paljon, mutta ostajat olivat vähissä. Toki kauppoja tehtiin, mutta alkuvuoden 2017 kauppamääristä jäätiin jonkin verran. Tästä syystä keväällä jännitettiin, mitä kesä tuo tullessaan. Järki sanoi, ettei ihmisten tarve vaihtaa asuntoa ole hävinnyt mihinkään, mutta järkevää selitystä alkuvuoden kauppamäärille ei keksitty.

Heti kun helteet alkoivat toukokuussa, alkoi myös todella vilkas asuntokauppakesä, jonka loppua ei ole vielä
näkynyt. Ihmisillä oli selvästi patoutunutta tarvetta vaihtaa asuntoa ja syystä tai toisesta asunnonvaihtoa
lykättiin kesän alkuun.

Asuntokauppa on aina tehnyt aaltoliikettä ja hiljaisen jakson jälkeen alkaa aina kiireinen jakso. Harvoin on
tasaisia jaksoja – tai ainakaan ne eivät kauaa kestä. Yleensä hiljaisen jakson aikana asuntoja tulee paljon
myyntiin ja kiireisenä jaksona ne sitten myydään, toisin sanottuna pajatso tyhjenee. 😀

Tänä vuonna tämä aalto on jostain syystä ollut todella iso: ensin oli todella hiljaista, sen jälkeen todella
vauhdikasta. Poikkeuksena tänä vuonna on ollut sellainen positiivinen asia, että myös uusia myytäviä
kohteita on tullut paljon eli kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

On erittäin vaikea ennustaa koska asuntokauppa taas hiljenee. Kaikki merkit kuitenkin viittaavat siihen, ettei se tapahdu ihan vähään aikaan. En usko, että pitkällä hellejaksolla on ollut vaikutusta asuntokauppaan. Yleensä vuodessa on vain yksi todella hiljainen jakso. Se alkaa viikko ennen joulua ja loppuu uuden vuoden alkaessa. On erittäin mahdollista, että positiivinen vire asuntokaupassa jatkuu em. mainittuun pisteeseen asti.

 

Aurinkoista elokuuta kaikille!jordan-mcqueen-14255-unsplash
– Matias