Kiinteistönvälityksen kirjainviidakossa

Kiinteistönvälittäjien yhteydessä törmää varsin monenlaisiin titteleihin ja niitä kuvaaviin kirjainyhdistelmiin. Kaikilla yhdistelmillä ei edes välttämättä ole mitään tekemistä itse kiinteistönvälitystyön kanssa. Alalla ei juurikaan ole ollut pätevyysvaatimuksia. 1.1.2016 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä tapahtui käänne parempaan. Laki kiinteistönvälitys- ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä edellyttää, että välitysliikkeessä ja sen eri toimipisteissä vähintään puolella välitystehtäviä suorittavista henkilöistä tulee olla LKV-pätevyys. Lakimuutos kannustaa välitysliikkeitä panostamaan koulutukseen ja koulutettuihin välittäjiin. Tällä on puolestaan varmasti positiivinen vaikutus osaamistason nousuun välitysalalla.

LKV tarkoittaa laillistettua kiinteistönvälittäjää, joka on suorittanut Keskuskauppakamarin järjestämän LKV-kokeen. Haastavan kokeen läpäisee noin kolmannes kaikista osallistujista. LKV kertoo asiakkaalle, että kiinteistönvälittäjä on alansa ammattilainen, joka tuntee kiinteistönvälitysalan lainsäädännön, hyvän välitystavan ja joka muutenkin osaa hommansa. Välitysliikettä ja välittäjää valitessa kannattaakin huomioida, että ainoastaan LKV-kokeen hyväksytysti suorittanut henkilö saa käyttää nimikettä kiinteistönvälittäjä.

Kodin Kivijalan kaikilla välittäjillä on LKV-pätevyys. Tiedät siis, että meillä asuntosi myynti on osaavissa ja pätevissä käsissä. Ota yhteyttä, välitämme oikeasti!